Pääkaupunkiseutu
Hankkeen alku ja lähtökohdat
Keväällä 2024 alkoi Tuottajakeskus Living Lab -hanke, jonka tavoitteena oli vahvistaa elävän musiikin ja tapahtumatuottajien kenttää pääkaupunkiseudulla. Tavoitteena oli luoda helposti lähestyttävä verkosto ja yhteisö, jossa tuottajien ammatillinen kasvu, vertaistuki ja työelämä yhdistyvät arjen tarpeisiin. Ensivaiheessa järjestettiin yhteisiä tapaamisia ja kartoitettiin alan kehitystarpeita. Jo ensimmäisessä verkostotilaisuudessa Tavastialla nousi vahvasti esiin tarve avoimelle keskustelulle ja vertaistuelle. Yhteisölle oli selkeä tilaus.
Kohtaamiset ja käytännön oppiminen
Toiminta painottui käytännönläheisiin kohtaamisiin, kuten vierailuun Sideways-festivaalin kulisseihin. Näiden avulla opittiin yhdessä kokemusten kautta. Verkoston vuorovaikutus syveni niin kasvokkaisissa kuin digitaalisissa (WhatsApp-ryhmä) kanavissa. Koska tuottajien arki on kiireistä, tapahtumat muotoiltiin pääasiassa aamu- tai iltapäivätapaamisiksi.
Kouluttautuminen ja vertaistuki
Hankkeen koulutukset ovat aina pohjautuneet verkoston arjen tarpeisiin. Musiikki ja esittävät taiteet liiketoimintana -koulutus toi vahvistusta liiketoimintaosaamiseen. Kohti kestävämpää kulttuurituotantoa -koulutuksessa korostuivat vastuullisuus, ympäristöasiat ja työhyvinvointi. Musiikkimanagerikoulutuksessa tuottajat ja managerit kohtasivat yli sektorirajojen, mikä laajensi ymmärrystä alan mahdollisuuksista ja haasteista. Kaikissa kohtaamisissa yhteinen tiedon jakaminen ja vertaistuki ovat olleet keskeisiä. Koulutukset järjestettiin aina niin että niihin oli mahdollista osallistua niin läsnä kuin etänä.
Verkoston yhteisöllisyys ja arjen tuki
Verkoston ytimessä ovat olleet moninaiset jäsenet sekä heidän arkilähtöiset tarpeensa. Monet tuottajat työskentelevät yksin, joten yhteinen foorumi on tarjonnut mahdollisuuden jakaa käytäntöjä, ratkoa pulmia ja kehittää osaamista yhdessä. Mukana ovat pääkaupunkiseudulle tyypillisesti spesifeiltä osaamisalueilta freelancereita, yrittäjiä ja nivelvaiheen opiskelijoita sekä erilaisten organisaatioiden edustajia ja tapahtumajärjestäjiä. Yhteisöllisyys on rakennettu tekemisen ja luottamuksen kautta, ilman raskaita hallinnollisia rakenteita.
Kestävä kehys toiminnalle
Verkoston kehittämisessä painotetaan kevyttä, käytäntölähtöistä mallia. Keväällä 2026 verkoston jatkuvuuden varmistamiseksi ollaan perustamassa yhdistystä, joka vastaa toiminnan koordinoinnista ja verkoston edustamisesta hankkeen päätyttyä. Yhdistyksen rinnalle tai sen toimesta voi syntyä tuottajien, jolloin työmahdollisuudet kanavoituvat suoraan jäsenille ja alan liiketoiminta vahvistuu yhteisön tukemana. Tapahtuma-alalla yhdistyksen ja yrityksen rinnakkaisesta toiminnasta on hyviä kokemuksia: liiketoiminta ja yhteisöllisyys tukevat toisiaan. Kaikki tuottajatoimijat ja aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan, ja hallinnolliset käytännöt tarkentuvat yhdistyksen suunnittelutapaamisissa keväällä 2026.
Kumppanit ja kaupungin rooli
Helsingin kaupunki ja Business Helsinki ovat olleet tärkeitä mahdollistajia. Kaupunki voi tarjota tiloja, rahoitusta, neuvontaa sekä linkkejä laajempiin ohjelmiin. Business Helsinki tukee liiketoiminta- ja yrittäjyysosaamisen kehittämistä. Verkosto toimii kaupungin näkökulmasta uudistajana, joka tuo tapahtuma- ja kulttuurituotantoon uusia malleja ja ratkaisuja. Verkostossa syntyvä osaaminen ja arjen kokemus otetaan osaksi kaupungin kehittämistyötä, mikä kasvattaa alan vaikuttavuutta ja tuottajien työmahdollisuuksia.
Jatkuva oppiminen osaksi arkea
Verkosto voi tulevaisuudessa hyödyntää esimerkiksi kansainvälisesti tunnettua CLOCK-mallia, jossa vertaisarviointi ja yhteisöllinen oppiminen ovat keskiössä. Malli auttaa tuottajia tunnistamaan ja todentamaan omaa osaamistaan virallisesti sekä Suomessa että kansainvälisesti. Oppiminen liittyy suoraan arkeen, projekteihin ja tekemiseen. Yhteisö kannustaa kehittämään omia taitoja ja korostaa yhteisöllisyyttä jatkuvassa muutoksessa.
Kasvava yhteisö osana kulttuuriekosysteemiä
Pääkaupunkiseudun verkostomalli tuo tuottajat yhteen, mahdollistaa tiedon jakamisen, oppimisen ja vertaistuen sekä tukee niin yksilöllistä kuin yhteisöllistä kasvua. Yhteisöllisyys ja osaamisen näkyväksi tekeminen vahvistavat tuottajien asemaa ja näkyvyyttä osana pääkaupunkiseudun laajaa kulttuuriekosysteemiä. Verkosto kantaa alan kehitystä ja yhteistyötä myös tulevaisuudessa.
